Uutiset
30.11.2011
Kakku & Leipä Keisarin muutto ja uudet kuviot
Nuorekas ja energinen Kakku & Leipä Keisari on kasvanut jatkuvasti yli kolme vuotta kestäneen olemassaolonsa aikana. Leipomoalan haasteista huolimatta ja taantuman uhasta huolimatta uskomme toimintaamme ja investoimme uusiin tuotantotiloihin. Lauttasaaressa, kahdessa eri tilassa olleet tuotanto- ja toimistotilat totesimme liian pieniksi jo pari vuotta sitten. Uusien tilojen metsästys, niiden löytäminen sekä totaalinen remontointi on ollut työntäyteinen prosessi, joka on nyt loppusuoralla.
Sörnäisten rantatieltä löytynyt entinen 1 500 neliömetrin suurkeittiö on nyt muutettu Kakku & Leipä Keisarille räätälöidyksi moderniksi avaraksi kokonaisuudeksi. Lisääntyneen tilan myötä toimintamme tehostuu ja vie meitä yrityksenä haluamaamme suuntaan. Lähitulevaisuudessa panostamme tuotekehitykseen ja aiomme tuoda myyntiin luomutuotteita, sekä leipomosta että konditoriasta. Haluamme pysyä lähileipomona, joka suosii aitoja makuja toimien puhtaamman ruoan puolesta ja toteuttaa liiketoimintaansa kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.
Keskiviikkona 30.11.2011 klo 14.00 uusi tila on valmiina luovutettavaksi.
Tuotannon muutto alkaa vaiheittain joulukuun alussa, virallisen muuttopäivän ollessa maanantai 5.12.2011. Kyseisenä päivänä kaikki Kakku & Leipä Keisarin myymälät ovat kiinni, myös tuotantomme ja toimistomme ovat suljettu. Keskiviikkona 7.12.2011 palaamme arkeen, jolloin uunit jälleen paistavat, kermakone hurisee, myymälät ovat auki ja toimistossakin puhelimet ja sähköposti toimivat – samoin yhteistiedoin kuten ennen.
27.01.2009
Kakkukeisari laajentuu myös leipomotuotteisiin
Pistrina Oy on ostanut Kakkukeisarin koko liiketoiminnan Food Catering Oy DDH:lta 5.12.2008. Kakkukeisari tunnetaan parhaiten erilaisista marjakakuista, tartaleista, marsipaani- ja kermakakuista. Lisäksi, Pistrina Oy avaa tammikuussa uudistetun leipomon Kakkukeisarin konditorian läheisyyteen Helsingin Lauttasaareen. Ostetun konditorialiiketoiminnan arvioitu liikevaihto vuodelle 2008 on € 1,6 miljoonaa. Pistrina Oy:n arvioitu liikevaihto vuodelle 2009 on € 2,0 miljoonaa.

